Intohimona elämänhallinta
Anja ja Matti Henttinen perustivat 18 vuotta sitten SelkäCenterin Helsinkiin. Tuo päätös oli alku elinvoimaiselle missiolle, joka on kehittynyt parikymmentä ihmistä työllistäväksi kuntotaloksi. Toiminnan kantavana ajatuksena on työssä jaksaminen ja yhä parempi elämänhallinta.
Tuki- ja liikuntaelinsairaudet ovat toiseksi yleisin syy joutua ennenaikaiselle eläkkeelle. Herkimmin ylikuormittuvia kehon osia ovat selkä, niska, olka- ja kyynärpää, polvi tai lonkka.
Tällaisessa tilanteessa - ja mieluusti jo hyvissä ajoin ennen - on tärkeää hakea helpotusta arjen tilanteista selviämiseen. Molemmat olemme peruskoulutukseltamme fysioterapeutteja, naprapaatteja ja psykoterapeutteja, mihin perustuu näkemyksemme mielen ja kehon kuormituksen ja levon tasapainosta. Ajallemme näyttää olevan ominaista, että yhä useammin tätä tasapainoa joudutaan hakemaan yhdessä asiantuntijoiden kanssa, kun omat voimat eivät riitä, Matti ja Anja Henttinen selvittävät.
Uusi näkökulma vanhaan vaivaan
- Meidän ajattelumme lähtee siitä, että vaikka lähes jokaisella on jossain elämän vaiheessa vaivoja ja ongelmia tuki -ja liikuntaelimissä, niin ratkaisu on aina yksilöllinen. Me haluamme auttaa ihmisiä oppimaan ratkaisemaan itse ongelmiaan. Emme jaa lääkkeitä, mutta meiltä saa apua ja neuvoja kuorman keventämiseen. Parhaimmillaan uusi elämäntapa poistaa kuorman tai kiven kengästä kokonaan, Matti Henttinen sanoo.
Hän uskoo Selkä Centerin kilpailukyvyn perustuvan aikamme ihmisen kohtaamiseen hänen omilla ehdoillaan psyko-fyysisenä kokonaisuutena.
- Yksilökeskeisessä hoidossa ja koulutuksessa pyrimme lisäämään potilaan kykyä hallita omaa elämää ja ”akilleen kantapäätään” paremmin. Tavallisesti elämäntavan muutos korjaa tilannetta ja säästyy aikaa ja rahaa.
Suurenkin muutoksen alkuperä on pieni. Se voi merkitä lisää taukoja näyttöpäätetyöskentelyssä tai automatkalla. Se voi myös merkitä hissin sijasta portaiden kävelyä, liikkumisen lisäämistä työmatkoilla ja selän ja hartian lihasten tietoista vahvistamista vaikkapa omaehtoisen taukojumpan ja harjoitteiden avulla.
- Kyse on asenteesta ja ajattelutavasta. Samoin kun tiedämme, että ruokavaliolla on suora yhteys kolesteroliin, niin meidän kannattaisi muistaa, että ihminen on luotu liikkumaan. Jos työelämän arvot on jaettavissa koviin ja pehmeisiin, niin ihmisen kokonaisuutena pitäisin siellä piin kovalla puolella. En tiedä sellaista tulosta, jonka takaa ei löytyisi ihminen, Matti Henttinen pohtii.
Satulatuolissa selkä voi hyvin
- Selkä Centerin vastaanottosihteerit käyttävät työssään Salli -satulatuoleja. Selkänojattomassa satulatuolissa hyvän istuma-asennon ylläpitäminen on helppoa. Hyvässä istuma-asennossa selkä on ryhdikäs ja rento samanaikaisesti, Anja Henttinen kiteyttää.
- Selkänojaton satulatuoli on käyttökelpoinen kakkostuoliksi, jota kannattaa käyttää osan päivästä. Selkänojallisessa tuolissa taas on omat etunsa. Molempi parempi.
Viidesti Lappiin ja takaisin
Henttisen perheessä 6. kesäkuuta vuonna 2003 tehtiin historiaa. Vanha tila-auto vaihdettiin isoon, mutta pehmeään ja tilavaan, mutta omaperäiseen Renault Espaceen. Jatkoa seurasi, kun kakkosautoksi vaihdettiin Scenic”.
- Espacen käytännöllisyys ja mukavuus – jännittävää ulkonäköä unohtamatta – ovat tähän mennessä ylittäneet kaikki odotukset. Viime talvena teimme alppihiihtoa harrastavien 8 - 12 -vuotiaiden poikien kanssa viisi matkaa Lappiin ja takaisin. Suksien ja muiden tavaroiden lisäksi autoon jäi vielä erinomaiset tilat poikien nukkumiseen ja muille matkustajille.
- Urheilu ja liikunta on koko perheelle ehkä enemmänkin kuin elämäntapa. Me kaikki pelaamme tennistä ja seuraamme poikien muita urheiluharrastuksia yleensä yhdessä. Korkealla oleva kuljettajan istuin nostaa ajamisen uudelle tasolle, joka parantaa näkyvyyttä ja lisää turvallisuutta.