Aiempien selkäkipujeni yhteydessä minulle sanottiin, että selässäni on liian suuri lordoosi. Mitä se tarkoittaa ja voiko se aiheuttaa vaivoja ja voiko tai tarvitseeko sitä hoitaa?
Lordoosilla tarkoitetaan selän notkoa ja kyfoosilla kuperuutta selkärangan alueella. Ajatus selän liiallisesta notkosta tai pyöreydestä kertoo sanojan ajattelevan, että olisi olemassa jonkinlainen "normaali" määrä selän kaaria, johon hän sitten on mielessään verrannut asiakkaan selän muotoa. Osalla meistä selkä on suorempi ja osalla notkompi. Samalla lailla olemme kaikki muutenkin vähän eri näköisiä.
Usein kuvantamistutkimukset tehdään juuri kivuliaassa vaiheessa, jolloin selkäranka luontaisesti pyrkii hakeutumaan kivuttomimpaan asentoon. Jos röntgenkuvassa todetaan esimerkiksi oikoryhti, voi se olla pikemminkin suoja-asentoon liittyvä löydös, kuin merkki jostain selän patologiasta.
Ihmisen tuki- ja liikuntaelimistön rakenteeseen ja toimintaan liittyy vahvoja uskomuksia symmetrian ja epäsymmetrian merkityksestä. Symmetriaa ihmisen anatomiassa, asennoissa ja liikkeissä tulkitaan helposti terveydeksi ja poikkeavuuksia näissä tarjotaan syiksi ihmisen oireisiin ja vaivoihin. Huonoimmillaan oireettomankin ihmisen epäsymmetrioihin liikkuvuudessa, askeleissa, lihaksissa tai kehon eri anatomisten rakenteiden korkeus-, muoto- ja pituuseroissa saatetaan kiinnittää huomiota ja alkaa ennustamaan niiden mahdollisia tulevia haitallisia terveysvaikutuksia ja ongelmia.
Jos symmetria tarkoittaisi terveyttä ja epäsymmetria sairautta, niin silloin olisimme kaikki sydänvikaisia, se kun on hieman enemmän vasemmalla kuin keskellä. Joihinkin sairauksiin voi liittyä erilaisia muutoksia asennossa ja ryhdissä, mutta ne kehittyvät seurauksina, eivätkä syinä ihmisten vaivoihin.
Eräässä suuressa tutkimusaineistossa, verrattiin selkärangan liikelaajuuksia ja niiden rajoituksia oireettomilla ja selkäkipuisilla ihmisillä. Ryhmien välillä ei ollut mitään eroa, vaan sama määrä ”yliliikkuvuutta” ja liikerajoituksia esiintyi molemmissa ryhmissä.
Vaikka "korostuneen" oikoryhdin, notkoisuuden tai skolioosin voi nähdä kuvissa, eivät ne ole syy-seuraussuhteessa selkäkipuihin eikä niiden perusteella varsinkaan voi ennustaa asiakkaan tulevaisuutta.