Minulle sanottiin, että kireät lonkan koukistajat vetävät selkää notkolle ja reiden takaosan lihakset selkää oikoryhtiin?
Lihasten vaikutus kehon ryhtiin ja nivelten asentoihin on kiinnostanut tutkijoitakin sen verran, että asian selvittämiseksi on tehty useita hyviä tutkimuksia. Tutkimuksissa lantion eri luisiin kohoamiin kiinnitettiin metallisia merkkejä, joiden etäisyyksiä, liikkeitä ja sijaintia seurattiin läpivalaisussa tai röntgenkuvista erilaisten venyttelyjen tai harjoitteiden yhteydessä.
Missään tutkimuksessa ei havaittu lantion asennossa tai selän kaarien kulmissa muutoksia verrattaessa mittauksia ennen ja jälkeen.
Eräässä lentoyhtiössä tehdyssä yli 3000 henkilön tutkimuksessa notkoselkäisillä ja ei-notkoselkäisillä oli saman verran aikaisempaa selkäkipuhistoriaa. Toisin sanoen lanneselän notkon määrällä ja selkäkivuilla ei ole havaittu minkäänlaista yhteyttä.
Vastikään tehdyssä tutkimuksessa verrattiin selän taivuttelemista selkäkipuisilla ja oireettomilla, eikä näidenkään ryhmien välillä ollut missään liikesuunnassa merkitseviä eroja liikelaajuuksissa. Tutkimuksessa ei huomioitu kivun merkitystä liikkeisiin. Kipupotilaalla kipu voi pienentää liikelaajuutta, mutta yhtälailla kivun pelko voi tehdä ihmisen haluttomaksi taivuttamaan testattavan liikkeen loppuun asti. Todennäköisesti oireettomilla liikerajoituksilla ei ole yhteyttä selkäkipuun, mutta kipu voi rajoittaa liikkuvuutta ja toimintahäiriö voi olla selkäkivun aiheuttaja.